Integraatioakatemia aukaisee jälleen ovensa, uutena aiheena API-rajapinnat

Integraatiot ovat yrityksille yksi merkittävimmistä IT:n mahdollistamista kilpailukykytekijöistä. Integraatioiden kasvava merkitys näkyy kysyntänä osaajille. Digia kouluttaa uusia osaajia jälleen ensi tammikuussa. Haku Integraatioakatemiaan alkaa 1.12.2016. Nyt Integraatioakatemia rantautuu myös oppilaitoksiin.

integraatioakatemia-555x325.jpg

Digia on tehnyt integraatioita yli 20 vuotta, ja integraatioliiketoimintamme kasvaa. Tästä syystä rekrytoimme lähes jatkuvasti integraatiopalveluihimme uusia osaajia – jopa niin vauhdikkaasti, että Suomessa ei tahdo sopivia osaajia riittää. Järjestelmäintegraatioita kun sellaisenaan ei opeteta koulussa niin, että koulunpenkiltä valmistuisi säännöllisesti uusia ammattilaisia.

Olemme kouluttaneet sisäisesti uusia integraatiotekijöitä jo useita vuosia kovan luokan ammattilaistemme opissa. Viime keväänä asiantuntijoidemme tietotaito oli ensimmäistä kertaa tarjolla koulutuksessa, johon haimme osallistujia Digian ulkopuolelta. Akatemia onnistui yli odotusten. Seitsemän illan koulutus tarjosi niin osallistujille kuin Digian kouluttajille tilaisuuden kasvattaa tietotaitoaan, ja Digialla aloitti Akatemian jälkeen joukko uusia osaajia.

Nyt Integraatioakatemia tulee taas, tämän hetken ajankohtaisilla aiheilla päivitettynä. Luvassa on asiaa muun muassa siitä, miksi API-rajapinnat ja niiden hallinta ovat modernin integraatiostrategian ydin. Lue aiheesta jo ennakkoon arkkitehtimme Tero Kivisaaren bloggauksesta.

Suurempi ja kauniimpi Integraatioakatemia – demoja myös oppilaitoksissa

Integraatioakatemian ohjelmaa on viime kerran oppien perusteella kehitetty, ja rekrytavoitetta on viime kerrasta kasvatettu. Akatemia järjestetään Helsingin lisäksi nyt myös Tampereella. Rekrytoimme Helsingin ja Tampereen lisäksi myös Jyväskylään.

Lisäksi olemme laajentaneet Integraatioakatemia-ajattelua omien seiniemme ulkopuolelle. Innostamme jatkossa opiskelijoita järjestelmäintegraatioiden pariin myös järjestämällä demoja ja harjoituksia oppilaitoksissa. Esimerkkejä luentokokonaisuuksista näet täällä.

Integraatiot ovat tulevaisuuden kasvualue

Uskon, että integraatiot tulevaisuuden kasvualueena voivat kutkuttaa monen IT-ammattilaisen kiinnostusta. Integraatioiden tekeminen on siitäkin mielenkiintoinen alue, että kynnys alkuun pääsemiseksi on suht matala, mutta toisessa päässä seinä ei tule kovin äkkiä vastaan: taitojaan pääsee kehittämään yhä laajempien integraatioratkaisujen parissa lähes loputtomasti.

Integraatiot ovat yrityksille yksi merkittävimmistä IT:n mahdollistamista kilpailukykytekijöistä, olipa kyse toiminnan tehostamisesta tai järjestelmiin kertyvän tiedon hyödyntämisestä uusien palvelujen ja toimintamallien kehittämisessä. Integraatioasiantuntijat miettivät yksittäisen sovellusratkaisun sijaan suuria kokonaisuuksia ja yhteiskäyttöisyyttä. He varmistavat tiedonkulun yhteiskunnassa.

 

Tutustu Integraatioakatemiaan >>

Oletko jo integraatioiden syväosaaja? Skippaa Akatemia ja hae Digialle töihin >>

integraatio   rekrytointi




Teemu O. Virtanen | Johtaja, Integraatio ja tiedon hyödyntäminen

Teemu O. Virtanen | Johtaja, Integraatio ja tiedon hyödyntäminen

Teemu O. Virtanen vastaa Digian Integraatio ja tiedon hyödyntäminen -liiketoiminnasta ja on Digian johtoryhmän jäsen. Teemu on tiedon hallinnan asiantuntija, jolla on kokemusta myös mm. digitaalisten palveluiden kehittämisestä. Tällä hetkellä hänen ensisijaiset kiinnostuksen kohteensa ovat hallinto- ja toimitusmallit, joita hyödyntämällä organisaatioiden tietopääoma voidaan muuntaa kilpailueduksi.

Kirjoittajan kaikki blogitekstit

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi




Seuraa meitä somessa

LinkedIn Twitter Facebook YouTube YouTube