Yksinkertainen on kaunista – palveluarkkitehtuurissakin

Olen puolen vuoden ajan kirjoitellut palveluarkkitehtuurin hallinnan käyttöönotosta ja mallien käytäntöön jalkauttamisesta. Aiemmissa teksteissä olen kertonut:

Kirjoituksissa on ollut pieni tauko, kun työkuorma on tappanut luovuutta. Nyt siis kerron, mitä muuta kulissien takana on tapahtunut, minkä kertominen olisi helppoa unohtaa.

Kuten kohdasta kolme käy ilmi, projektissa mennään tällä hetkellä vauhdilla. Silloin tietysti ongelmiakin ilmenee – rohkenen esitellä niitä tässä, sillä uskon, että haasteisiin löytämämme ratkaisut kantavat meidät kuivin jaloin maaliin.

Ongelma 1 – SOA-alustan pystytys

Jälleen kerran osoittautui, että klusteroidun, turvallisen, suorituskykyisen ja 24/7-toimintakunnossa olevan SOA-alustan pystytys on vaikeaa, ja aikataulut ylittyvät pahasti. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kuin näin käy. Toisaalta pitkä kokemus on opettanut, että kaikesta selvitään, myös tilanteiden muuttuessa.

Ovatko maailmanluokan yhtiöiden tarjoamat middleware-tuotteet jo liian monimutkaisia kaikkine asennusskripteineen ja komponentteineen, joita maailmalla kehitetään? Tulisiko näiden tahojen ottaa asiassa enemmän vastuuta? Ajatellaanpa, että hissiyhtiö toimittaisi 100-kerroksiseen taloon hissit, mutta asennuksen jälkeen niillä pääsisi vain kuudenteen kerrokseen. Olisiko se hyväksyttävää toimintaa? Hissien asennus pilvenpiirtäjään on nykyään ilmiselvästi helpompaa kuin SOA-alustan pystyttäminen.

Tehty ratkaisu:

Asennus uusiksi, asennuksen dokumentaatio uusiksi, käynnistysskriptit uusiksi: yksinkertaisiksi ja informatiivisiksi.

 

Ongelma 2 – Ohjeistuksien lukeminen ja ymmärtäminen

Ohjeistukset on tehty. Valitettavasti vain osa ihmisistä on lukenut ne. Lukijajoukostakin vain osa on yrittänyt oikeasti ymmärtää, mitä niissä kerrotaan. Onko niin, että nykypäivänä kaikki yli puolikkaan A4-sivun ohjeistukset ovat ”liian raskasta”? Lukea ei ehdi tarpeeksi pitkään, kun joku toinen asia on jo ajatuksissa? Ohjeistuskin vaikuttaa siis liian monimutkaiselta.

Ohjeistus konkretisoituu uusien mallien mukaan tuotetuilla palveluilla. Ainakin SOA Hallintotiimin tulisi osata hallintomalli ulkoa. Siispä järjestänen jatkossa pistokokeita asiasta ja reputtaneet laitetaan kirjoittamaan ohjeistusten seuraava versio. Hyvän materiaalin kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa. Jos tunnet osaavasi tämän asian, ja SOA-asiat ovat lähellä sydäntäsi, niin laita työhakemusta tulemaan. Sellaisia ihmisiä tarvitaan.

Tehty ratkaisu:

Ohjeistuksen ylläpito on keskitetty yhteen työkaluun, josta kaikki ohjeistus generoidaan. Ratkaisu oli uusi, joten kuten kokeiluun aina, siihen liittyi riskinsä esimerkiksi dokumenttien onnistuneen generoinnin osalta. Ratkaisu on kuitenkin jo osoittautunut riskin ottaminen väärtiksi ja tulee näkymään ohjeistuksen ajan tasalla pysymisenä myös jatkossa.

Tarvitaan myös mallien ja sovittujen asioiden jatkuvaa toistamista ja tilanteeseen soveltamista. Mitä useamman ihmisen saa ymmärtämään tehtyjä malleja, sitä sujuvammin asiat menevät ja paremmaksi kehittyvät saadun palautteen kautta. Ohjeistus muotoutuu oikeaksi vain sitä käyttämällä ja muokkaamalla.

 

Ongelma 3 – Kaikki tulee tapahtumaan yhtä aikaa

Tähän asti ei ole ollut varsinaisesti kiire. Uusien asioiden aloittaminen vie aina aikansa. Pato on kuitenkin täyttynyt pikku hiljaa vedellä, ja keväällä tulvii. Tapahtuu samanaikaisesti seuraavaa:

1. Ensimmäiset uudet palvelut saadaan SOA alustalle

  • Käytännöt joutuvat koetukselle, ja tässä vaiheessa punnitaan, miten hyvin ja ketterästi SOA Toimisto toimii.
  • SOA-alustan pitää olla kunnossa, koska ensimmäiset toteutukset menevät tuotantoon.
  • Toteutus- ja katselmointikäytännöt sekä dokumentointimallit tulee olla sisäistetty ja kunnossa.

2. Aikataulut osuvat päällekkäin

  • Tähän asti ei ole ollut riittävästi näkyvyyttä siihen, miten paljon uusia palveluita ja palvelutarpeita on tulossa. Nyt, kun SOA-toimistoa on alettu käyttää, asia hahmottuu.
  • On kehityshankkeita, jotka tarvitsevat tiettyjä palveluja hetkellä X, joita ei ole vielä olemassa tuolloin, ellei saada nopeita päätöksiä.
  • Resurssit käyvät vähiin, koska kaikkea tehdään samaan aikaan.

3. Prosesseissa joudutaan oikomaan

  • Vaarana on, että oikopoluista syntyy pysyvä tila ja ohjeistuksia ei päivitetä.

Tehty ratkaisu:

Julkaisusuunnitelma, priorisointi ja ohjeistuksien noudattaminen. Käytännössä tästä päästään yli vain kovalla työnteolla ja tuurilla (jotka yllättävän usein onneksi kohtaavat). Jos esim. alusta pettää tai päätökset antavat odotuttaa, koko suunnitelma putoaa raiteilta melko nopeasti.

Yksinkertainen toimii

Tässäkin toteutuu se tosiseikka, että mikään kovin monimutkainen ei yleensä onnistu. Yksinkertainen on toimivaa. 15 vuotta sitten meille toteuttajina annettiin käteen puhelinnumeron tarkistussääntö, jonka pituus oli reilun A4-sivun luokkaa. Tulkitsimme sitä kollegani kanssa ihmeissämme, kunnes kollegani lyhensi kaikki tuossa säännössä mainitut asiat yhteen lauseeseen: ”Tarkista että annetut merkit ovat numeerisia”. Se oli kaikki, mitä ohjeessa oikein tulkittuna sanottiin.

Yksinkertainen ratkaisu tai ohje antaa tiedoksi kaikki tarvittavat asiat päätöksentekoa ja ratkaisun hyödyntämistä varten – monimutkainen ratkaisu jättää auki liian monta asiaa ja siirtää vastuun (ja epävarmuuden) ratkaisun/palvelun hyödyntäjälle.

I would have written a shorter letter, but I did not have the time

- Blaise Pascal

ronka_soa2

palveluarkkitehtuuri




Tero Rönkä | Chief SOA Architect

Tero Rönkä | Chief SOA Architect

Teron erityisosaamista on liiketoiminnan ja IT:n yhdistäminen sopivia tekniikoita hyödyntäen. Hän on käytännönläheisenä arkkitehtinä keskittynyt viime vuodet integraatioihin ja palvelupohjaisiin ratkaisuihin, aina toteutuksesta hallinnointiin. Terolle on tärkeää olla tempautumatta nopeatahtisen arjen vietäväksi: hän tarkastelee asioita analyyttisen rauhallisesti ja arvostaa konkreettisia lopputuloksia. Hänen johtoajatuksensa on, että ylimitoitettujen toiveiden ja täydellisyyden tavoittelun sijaan kannattaa keskittyä lopputuloksiin, jotka ovat konkretisoitavissa hyödyksi arjessa. Vapaa-ajalla Tero tuulettaa ajatuksia polkupyörän selässä ja frisbeegolfkentällä.

Kirjoittajan kaikki blogitekstit

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi




Seuraa meitä somessa

LinkedIn Twitter Facebook YouTube YouTube