Skip to content

Jari Vuorinen auttaa asiakkaita yhtenäistämään ja hyödyntämään IT-ratkaisuja kokonaisvaltaisesti

Tässä blogisarjassa pääsemme tutustumaan digialaisten arkeen ja uratarinoihin. Digian talouskonsultti Jari Vuorinen työskentelee asiakkaiden apuna Microsoft Dynamics -järjestelmän parissa. Lue Jarin mietteet tulevaisuuden näkymistä, ja millaista on työskennellä asiakkaiden apuna järjestelmäuudistuksissa.

Aiemmin olen työskennellyt teollisuuden ja tukkukaupan eritasoisissa taloushallinnon tehtävissä. Ajan myötä kaipasin uusia haasteita, jolloin hain opiskelemaan tietotekniikkaa ja siirryin tekemään ohjelmistohommia. Ennen Digialle tuloa olin ohjelmistotehtävissä kansainvälisessä yrityksessä, jossa veimme Microsoft AX -ohjelmistoa tytäryhtiöihin eri puolille maailmaa. Tällöin aloin miettiä, että työskentely konsulttina voisi sopia minulle.

Aloitin Digialla 2016 elokuussa Senior -konsulttina talouspuolella. Työskentelen taloustiimissä Digian Microsoft Dynamics 365-yksikössä erilaisten asiakkuuksien parissa. Kuulun FinnOps -tiimiin, joka koostuu teknisistä osaajista sekä konsulteista.  Talouskonsulttina omiin tehtävääni kuuluvat muun muassa implementaatioprojektit, ylläpidot ja myös myynnin tuki eli presales. 

Microsoft-tuotteiden parissa työskentely on mielekästä, sillä takana on iso ja tunnettu brändi. Voi olla varma siitä, että tuotteet kehittyvät ja tuotteen taustalla on riittävästi resursseja. Microsoft-järjestelmien hyvä puoli on myös se, että järjestelmät päivittyvät jatkuvasti, jolloin varmistetaan, että myös asiakkailla on aina viimeisin järjestelmä käytössä. On myös hienoa, että Microsoft Dynamics 365 -ohjelmiston trendi on jatkuvasti nousussa, eli markkina-asema Suomessa kasvaa, joten töitä riittää tulevaisuudessakin. 

 On myös hienoa, että Microsoft Dynamics 365 -ohjelmiston trendi on jatkuvasti nousussa, eli markkina-asema Suomessa kasvaa, joten töitä riittää tulevaisuudessakin. 


Työskentelen asiakasrajapinnassa ja kartoitan asiakkaiden tarpeita sekä autan asiakkaita onnistumaan käyttöönotoissa ja ylläpidossa. Asiakkaat haluavat Dynamics 365 -järjestelmältä erityisesti toiminnan tehostamista, halutaan päästä tilkkutäkistä pois ja vaihtaa yhteen kokonaisvaltaiseen järjestelmään. Asiakkaat ovat myös usein valmiita muuttamaan omia aiempia toimintatapojaan uuden järjestelmän käyttöönoton yhteydessä. Kyseessä voi siis olla asiakkaille suurikin muutos, eikä pelkästään järjestelmän vaihdos. Meiltä ollaan apuna järjestelmän käyttöönotossa, ylläpidossa ja jatkuvassa kehittämisessä. Talouskonsulttina autan erityisesti määrittelyssä, implementoinnissa sekä järjestän myös koulutuksia.

Kyseessä voi siis olla asiakkaille suurikin muutos, eikä pelkästään järjestelmän vaihdos. Meiltä ollaan apuna järjestelmän käyttöönotossa, ylläpidossa ja jatkuvassa kehittämisessä.  


Digialla olen päässyt työskentelemään hienoissa asiakkuuksissa monipuolisten tehtävien parissa. Mielestäni täällä on hyvä ilmapiiri ja henkilöstöstä pidetään hyvää huolta. Olen oppinut projekteissa todella paljon uutta ja minusta on hienoa, että tiimit koostuvat eri osaajista, jolloin tietoa pystyy jakamaan toisille ja oppimaan myös muilta, Pelkästään Dynamics 365 -järjestelmän parissa on paljon osa-alueita, joissa riittää opeteltavaa. Meillä kaikki osaajat voivat suorittaa myös Microsoftin sertifikaatteja osana työtehtäviä."

 Olen oppinut projekteissa todella paljon uutta ja minusta on hienoa, että tiimit koostuvat eri osaajista, jolloin tietoa pystyy jakamaan toisille ja oppimaan muilta. 

 New call-to-action

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi