Skip to content

Senior Trainee: Digialla työarki joustaa perhe-elämän mukana

Senior Trainee -blogisarjassa digialaiset kertovat omasta urastaan sekä syistään työskennellä Digialla. Digialla integraatioarkkitehtina työskentelevä Teemu Hautala kertoo omista kokemuksistaan perheystävällisyydestä ja perhe-elämän ja työn yhteensovittamisesta Digialla.

Nimeni on Teemu Hautala, ja olen integraatioarkkitehti Digialla. Kokemusta alalla ja integraatioiden parissa minulla on jo hieman yli kymmenen vuotta, josta miltei puolet on itseasiassa tullut Digialla työskennellessä.

Aloitin Digialla kesän päätteeksi 2016. Aikaisemmassa hommassa oli työporukka täällä Tampereella käynyt niin pieneksi, että työpaikan vaihto alkoi tuntua luontevalta. Digiasta olin silloin saanut kuvan tuoreena ja kasvavana integraatiotalona, joten se kiinnosti työnantajana. Muutama vanha työkaveri oli jo minua ennen tänne päätynytkin. Loppujen lopuksi en tainnut muualle ehtiä hakeakaan, sillä työpaikan tuleva sijainti Finlaysonilla oli niin lähellä silloista asuinpaikkaa, että se melkeinpä ratkaisi asian. Kuuden minuutin työmatkaa on hankala pistää paremmaksi.

Millaista on integraatioarkkitehdin arki Digialla?

Olen Digialla kotiutunut integraatiotiimiin, jossa saa keskittyä kokonaan yhteen asiakkuuteen. Teknologia on meillä vaihtunut jo pariin otteeseen, Oraclen SOA Suitesta Oraclen OSB -alustaan, ja siitä nykyiseen Apache Cameliin. Lisäksi ohessa olemme työskennelleet erilaisten API-tuotteiden sekä yhteysteknologioiden kanssa, joten koko ajan on saanut oppia uutta. Senior Trainee -asenne (koskaan ei olla valmiita) näkyy kyllä arjessa.

Asiakkuudessa meillä on melko vapaat kädet siihen, miten asioita tehdään, joten luottoa ja sen kautta myös vastuuta meillä on sopivassa määrin niin että työtehtävät tuntuvat mielekkäiltä ja monipuolisilta.

Toimin itse tiimissämme DevOps-vastaavana, integraatiokehittäjänä ja integraatioarkkitehtina. Tehtäviä on perusintegraatioiden toteutuksista POC-tyylisiin toteutuksiin ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Nykyinen integraatioalusta on meillä pitkälti Javalla toteutettu, mutta DevOpsissa käyttöön on valikoitunut Jenkins – Docker – Python -yhdistelmä, jossa on mukana myös hiukan Ansiblea. Eli melkeinpä kaikkea mahdollista.

Asiakkuudessa meillä on melko vapaat kädet siihen, miten asioita tehdään, joten luottoa ja sen kautta myös vastuuta meillä on sopivassa määrin niin että työtehtävät tuntuvat mielekkäiltä ja monipuolisilta. Vaikka tiimimme työskentelee joustavasti ympäri Suomea, pysyy meillä kommunikaatiolinjat auki ”vieruskavereihin” koko ajan eikä uusi etätyöaika tuonut juurikaan isoa muutosta meille. Luonnehtisin työskentelytapaamme itsenäisesti ohjautuvaksi, oikeasti ketteräksi kehittämiseksi, jossa asiakas on kiinnostunut enemmän tuloksesta kuin työnohjauksesta.

Digia_Teemu-Hautala_1920x1080

Digia on työpaikkana ollut rento ja virkistävän joustava. Asiakkuus saattaa toki määrittää paljon kokemusta, mutta muutamassa muussakin asiakkuudessa työskenneltyäni, Digian työkulttuuri on kuitenkin se tukijalka, jonka pohjalta toimitaan. Digialla olen huomannut hyvin sen, että työntekijöistä välitetään ja heidän toiveitaan kuunnellaan. Erityisesti pidän siitä, että itsensä kehittäminen on täällä priorisoitu korkeammalle kuin esimerkiksi työn tuloksellisuus. Sisäistä työkulttuuria on rakennettu täällä ollessani koko ajan melko samalla periaatteella. Se vaatii jonkin verran oma-aloitteisuutta, mutta vaikutusmahdollisuudet omaan työskentelyyn ovat hyvät ja Digia tukee myös vapaa-ajan harrastamista hienosti. Olen esimerkiksi itse ollut kiinnostunut laajentamaan osaamistani integraatio-osaamisen ulkopuolelle, ja aikaa on löytynyt myös sitä tukeviin koulutuksiin. Olen myös vetäjänä mukana parissa Digian vapaa-ajan kerhoista, muun muassa OpenCoffee-kerhossa, joissa pääsee tutustumaan samoista harrastuksista kiinnostuneisiin Digialaisiin.

Hankalinta hoitovapaalle jäämisessä oli oikean vapaatyypin löytäminen tuntikirjausjärjestelmästä

Kun itselleni tuli perheenlisäystä, siihen liittyvät järjestelyt onnistuivat helposti. Mielestäni se on hoidettu Digialla todella hyvin. Hoitovapaalle jäämisen hankalin asia oli eri vapaatyyppien merkitseminen tuntijärjestelmään, mutta sekin oli kerralla tehty. Pidin isyyslomani lisäksi sen vuoden vuosilomat sekä pari kuukautta hoitovapaata, josta tuli lähes puolen vuoden mittainen töistä pois jääminen. Se oli hyvä irtiotto työelämästä, mutta tuli huomattua, että jäin kaipaamaan tietynlaista haastavaa rakentelu- tai ajatustyötä, jota tuli paikattua pienillä omilla projekteilla. Paluu oli kuitenkin helppo, ja jatkoin samassa asiakkuudessa. Vaikka vapaani osuivat ajankohtaan, jossa meillä oli paljon uutta opittavaa uuden teknologian ja arkkitehtuurin takia, pystyin paluun jälkeen keskittymään rauhassa kaikkeen mikä oli uutta.

Perheystävällisyys tarkoittaa mielestäni sitä, että työnantaja ei juurikaan määrittele miten perhe täytyisi sovittaa töiden kanssa, vaan siinä kuunnellaan ensisijaisesti työntekijää itseään. Tällaisen kokemuksen olen itse saanut Digialla ollessani. Erityisesti työajan joustavuus ja mahdollisuus vaikuttaa työskentelypaikkaan on auttanut perhearjessa. Kotoa työskentely ei ole ongelma töiden eikä tekniikan suhteen. Ja vaikka joka viikko ei saisikaan ihan täysiä työtunteja kokoon, vajeen saa hoidettua tarvittaessa pois sopimalla. Hankalia asioita ei juuri tule mieleen.

Perheystävällisyys tarkoittaa mielestäni sitä, että työnantaja ei juurikaan määrittele miten perhe täytyisi sovittaa töiden kanssa, vaan siinä kuunnellaan ensisijaisesti työntekijää itseään.

Vanhempainvapaiden järjestäminen on ollut helppoa, eikä sairaspoissaolot kipeän lapsen kanssa ole aiheuttaneet ylimääräistä säätämistä. Olen myös kuullut, että Digialla on mahdollista saada myös hoitoapua, jos tulee hankala tilanne töiden ja sairaan lapsen kanssa. Itse en ole sitä koskaan tarvinnut, mutta mielestäni on hieno juttu, että sellainen mahdollisuus on olemassa työnantajan tarjoamana.

Lisäksi töissä tapaa tietenkin muita tuoreita perheellisiä Digialaisia, joiden kanssa tulee välillä puheltua lapsiperheiden haasteista, joten vertaistukea saa kollegoilta halutessaan muissakin asioissa kuin vain asiakasprojekteihin liittyen.

Haastavinta perheen ja työelämän yhdistämisessä on ehkä vapaa-ajan puute tai ehkä tasapuolisuus oman puolison kanssa, jos tulee vietettyä työn ulkopuolista aikaa vaikkapa Digian OpenClub vapaa-ajan kerhojen toiminnassa. Vapaa-aikaa täytyy itse osata tehdä mutta sen täytyy olla tasapainossa työn, yöunien, parisuhteen ja perhe-elämän kanssa. Monesti itselläni tuntuu siltä, että yöuni on se osio, josta tulee nipistettyä helpoiten liikaa. Se on kuitenkin jotain mihin vaikuttaminen on omalla vastuulla 🙂

Digia-tietoisku: Työn ja perhe-elämän sekä muun vapaa-ajan tasapaino on yksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmamme painopistealueista. Tavoitteitamme ovat, että työ joustaa tekijänsä mukaan, kulttuurimme tukee perhejärjestelyitä, ymmärtää eri perhe- ja hoivamuotoja ja pystymme tukemaan toisiamme monenlaisissa elämäntilanteissa.

New call-to-action

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi