Skip to content

Senior Trainee: Kun ohjelmoinnista tuli harrastuksen sijaan työ

Digian Senior Trainee Eric Nishio on ponnistanut IT-alalle kymmenen vuotta sitten kouluttauduttuaan ensin liiketalouden parissa. Tällä hetkellä Eric työskentelee mobiilikehityksen parissa. Vapaa-ajalla hän tutustuu uusiin maihin ja kulttuureihin. Lisäksi uusien kielien opiskelu ja kielihistoria kiehtoo Ericiä. Tutustutaan seuraavaksi häneen tarkemmin.

Harrastuksesta työksi 

Pidän erityisesti frond-end kehityksestä ja se onkin lähtenyt alunperin liikkeelle aivan harrastuspohjalta. Kun kymmenen vuotta sitten aloitin työt, minulla oli vain vähän kokemusta HTML:stä ja CSS:stä sekä takataskussa liiketalouden tutkinto. Ohjelmointi oli minulle täysin uutta ja tuntematonta. Uran alussa koin ajoittain turhautumista ja luovuttaminen sekä alan vaihto kävivät myös mielessä. Onneksi Senior Developerit tukivat minua ja opettivat minulle sinnikkäästi ohjelmointia, jotta pystyin jatkamaan omaa kehittymistäni. Muutaman kuukauden kuluttua huomasin, että aloin jo ymmärtämään asioita.

Urani aikana olen pääasiassa tehnyt Reactilla Front-End-kehitystä ja lisäksi Nodella Full Stack kehitystä. Mobiilikehitystä React Nativella ja web-aplikaatioiden kehitystä Reactilla. Tällä hetkellä toimin Lead Developerina ja olen tiiviisti mukana asiakasrajapinnassa. Osallistun myös ajoittain projektien myyntikeskusteluiden valmisteluun. Lähes koko urani ajan olen myös ollut mukana uusien työntekijöiden rekrytoinneissa ja arvioinut työnhakijoiden tekemiä teknisiä testejä.  

Työssä parasta on joustavuus. Läppärin kanssa työ ei ole tiettyyn paikkaan sidottua ja töitä voi tehdä mistä vain.


Nyt minulla on jo menossa kymmenes vuosi nykyisessä yksikössä. 
Kyseinen yksikkö tuli osaksi Digiaa vuonna 2017. Minulla on edelleen muutamia työkavereita, joiden kanssa olen työskennellyt vuodesta 2011 alkaen samassa yksikössä. Isoin tekijä työviihtyvyyteen ja pysyvyyteen on ollut ehdottomasti mukavat ihmiset. Mokista ei syyllistetä ketään yksilöä vaan kannetaan yhdessä vastuu projekteista. Urani aikana olen huomannut, että kaikissa yrityksissä tämä ei välttämättä toteudu käytännössä. Lead Developerin työssä parasta on joustavuus. Läppärin kanssa työ ei ole tiettyyn paikkaan sidottua ja töitä voi tehdä mistä vain. Erityisen mukavaa on se, että joka aamu ei tarvitse herätä kello kuusi ja lähteä kohti juna-asemaa. 

Oman osaamisen kehittäminen nojaa hyvin pitkälle tällä hetkellä oma-aloitteisuuteen. Aiemmin olen tehnyt esimerkiksi omia harjoitusprojekteja ja opetellut asioita itsenäisesti alusta alkaen. Itseään voi kehittää myös seuraamalla aktiivisesti esimerkiksi Reactiin liittyviä uutiskirjeitä. 

Projekteja kanta-asiakkaiden mobiilisovelluksesta työntekijöiden luontoisetuihin 

Mielenkiintoisimmiksi koen ehkä viimeisimmät projektini eli HSL:n työmatkapalvelun ja MyStockmann -kanta-asiakas mobiilisovelluksen kehittämisen. Palkitsevinta molemmissa projekteissa on se, että voimme yhdessä tiimin kanssa olla ylpeitä siitä mitä on tehty.

Stockmannin projektissa tavaratalolle kehitettiin React Nativella aivan uuden konseptin mukainen kanta-asiakkaiden käyttöön tarkoitettu MyStockmann -mobiilisovellus. Mielenkiintoisen projektista teki se, että työn sai aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Projekti eteni myös hyvin ketterästi kahden henkilön tiimillä. Selkeä roolijako front-endin ja back-endin välillä mahdollisti sen, että ei tarvinnut odotella jonkun toisen ominaisuuden valmistumista. Projektin aikana ei myöskään ollut pelkoa, että astuisi kenenkään toisen varpaille.

IT-alalla osaaminen ratkaisee

Oma polkuni IT-alalle liiketalouden puolelta ja ilman tietotekniikan tutkintoa heijastuu hyvin vahvasti nykypäivään ja työskentelytapaani. Haluan luoda uusille työntekijöille ilmapiirin, joka kannustaa kysymään mitä vain. Näytän myös omalla esimerkilläni sen, että en itsekään osaa vielä kaikkea. Urakehitystä tuetaan yhdessä asioita selvittämällä ja oppimalla. 

IT-ala on mielestäni siitä kiva siitä, että töihin voi päästä vaikka ei olisikaan opiskellut tietotekniikkaa. Osaaminen merkitsee ja sen voi oppia myös muualla kuin koulunpenkillä. Fronttipuoli vaatii graafista silmää. Tekninen puoli taas sen, että tietää mitä kannattaa opiskella. Nykyään on tarjolla paljon laadukasta ja ilmaista opiskelumateriaalia. Kannustaisin alalle haluavia tarttumaan myös heti omien harrastusprojektien pariin. Omista projekteista oppii parhaiten miten asiat käytännössä toimivat. Rekrytointitilanteissa näen eduksi omia harrastusprojekteja sisältävän portfolion esittelyn. 

Digialla jokainen on Senior Trainee 

Oppiminen ja osaamisen kehittäminen ovat kantavia teemoja Digian työkulttuurissa. Tästä johtuen jokainen työntekijä nähdään Senior Traineenä. Tämä näyttäytyy työarjessa niin, että kukaan ei voi tietää kaikkea, vaikka olisikin Senior- tai Lead -tason devaaja. Aina löytyy uutta opittavaa. Arjessa oppimiskokemuksia voi tulla vastaan esimerkiksi nuorempien koodaajien työtä katsoessa. Uutta oppia jaetaan myös työkavereiden kesken esimerkiksi Slack-kanavilla. Tietoa jaetaan muun muassa teknisten artikkeleiden ja videoiden muodossa. 

Oppimisen ja tiedon jakamisen lisäksi rohkeus nousee esille Digian kulttuuriperiaatteista. Tämä näyttäytyy käytännössä esimerkiksi silloin, kun on mukana projekteissa, jossa on  useita teknisiä toimittajia ja asiakkaan suunnalta tulee viesti esille nousseesta ongelmasta. Sen sijaan, että jäisi odottamaan jonkin toisen vastauksia, sukellankin usein itse ongelman ytimeen. Asiakkaat arvostavat erityisesti oma-aloitteista ongelmanratkaisua. Vaikka ei itse ymmärtäisikään kaikkea on hyvä vain rohkeasti lähteä liikkeelle ja ehdottaa asioita, joista voisi mahdollisesti olla apua ongelman ratkaisussa. 

Palkitsevinta on kun pystyy toteuttamaan puhtaasti kirjoitettua koodia ja kaikki on hyvin strukturoitu.


Digialla on helppo seistä projektien takana ja olla ylpeä tekemästään työstä. Ammattiylpeyttä kasvattavat muun muassa p
rojektit, jotka ovat siististi rakennettu. Niistä ei löydy ns. spagettikoodia, jota on vaikea ylläpitää ja muuttaa myöhemmin. Palkitsevinta on kun pystyy toteuttamaan puhtaasti kirjoitettua koodia ja kaikki on hyvin strukturoitu. Dokumentaatio on myös hyvä pitää minimaalisena, vain oleellisimmat asiat kirjataan ylös. Edellä mainitut toimenpiteet tekevät projektien jatkokehityksestä helppoa. Tämän hyödyn huomaa käytännössä silloin, kun uusi devaaja aloittaa projektin parissa ja hänen on helppo päästä työhön käsiksi ilman ulkopuolista apua.  

Haluaisitko sinä työskennellä Ericin ja muiden digialaisten ohjelmistokehittäjien kanssa? Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.  

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi