Skip to content

Senior Trainee: Pekka Markkanen - ei mikään eilisen teeren poika ATK:n parissa

Senior Trainee -blogisarjassa digialaiset kertovat omin sanoin työurastaan Digialla ja siitä millaista täällä on työskennellä. Pekka Markkanen työskentelee Digialla palvelu- ja projektipäällikkönä integraatio ja API-ratkaisujen parissa. Hän on työskennellyt IT-alalla yli 30 vuoden ajan ja työskentely asiakkaiden parissa alati kehittyvällä alalla, jossa omaakin osaamista täytyy kehittää, pitää mielen virkeänä.

Syntyjäni olen Kotkan poikii, jossa vietin myös nuoruuteni. Aikoinaan opintojeni myötä kuitenkin muutin tänne pääkaupunkiseudulle. Ylioppilaaksi tulon jälkeen suoritin sen aikaisessa kauppaoppilaitoksessa yo-laskentatoimen linjan ja näiden opintojen yhteydessä kiinnostus heräsi ATK:ta kohtaan. Kyllä. Tuolloin vielä puhuttiin ATK:sta. Jatkoin siis opintojani Helsingissä silloisella ATK-erikoisluokalla 80-luvun lopulla.

Valmistuttuani aloitin urani ohjelmointisuunnittelijan roolissa valtion virastossa. Tällöin vielä elettiin mainframe-aikaa ja työskentelin silloisen Valtion tietokonekeskuksen kehittämällä FAS-ohjelmointikielellä, joka muistutti hieman COBOLia. Aikaa tästä on kulunut jo sen verran, että taitaapa tuokin kieli olla siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen. Virastoelämää jonkun aikaa tehtyäni siirryin yksityissektorin puolelle vastaavanlaisiin ohjelmointisuunnittelun tehtäviin. Tänä melko pitkänä ajanjaksona pääsin näkemään siirtymisen COBOLista olio-ohjelmoinnin pariin (Smalltalk, Java) sekä IBM Mainframe -arkkitehtuurista siirtymisen asiakas-palvelin-arkkitehtuuriin. Loppuvaiheessa tehtäväni painottuivat enemmän projektipäällikön rooliin. Projektipäällikkyys vaikuttikin mielestäni mielenkiintoiselta työltä ja päädyin vaihtamaan työpaikkaani ulkomaisomisteiseen yritykseen, jossa tein pitkän uran projekti- ja palvelupäällikön rooleissa.

Mielestäni on hienoa, että on päässyt olemaan mukana muutoksessa ja seuraamaan tämän alan nopeatempoista kehittymistä ja kehittymään itse myös siinä samalla.

Tämän yli 30 vuoden IT-uran aikana on ollut mielenkiintoista nähdä kehittyminen mainframe-ympäristöstä pilvimaailmaan asti. Mielestäni on hienoa, että on päässyt olemaan mukana muutoksessa ja seuraamaan tämän alan nopeatempoista kehittymistä ja kehittymään itse myös siinä samalla. Näiden vuosikymmenten aikana ala on muuttunut myös siinä mielessä, että toimijoita on tullut paljon lisää ja myös osaajia on paljon enemmän. Omista kouluajoistani myös tietenkin kouluttautuminen alalle on kehittynyt valtavasti ja nykyään jo koulun penkiltä tulevien osaamistaso on ihan erilaista verrattuna aiempaan.

Digiasta huokunut yhteisöllisyys ja inhimillisyys saivat hakemaan avointa paikkaa

Muutama vuosi sitten olin ehtinyt olemaan viimeisimmässä työpaikassani parisen kymmentä vuotta. Silloin tuli tunne, että nyt pitäisi vielä jotain uutta löytää työelämässä. Tarkastelin hieman avoimia paikkoja ja vastaan tuli Digian työpaikkailmoitus. Digia ei minulle organisaationa ollut vielä kovin tuttu, nimen kyllä tiesin. Haetun palvelupäällikön rooli vaikutti kiinnostavalta ja se, että Digia on kotimainen yritys, oli myös positiivinen asia. Työskenneltyäni pitkään ulkomailta johdetussa organisaatiossa olisi hyvää vaihtelua nähdä miten kotimaisuus näkyi esimerkiksi työkulttuurissa ja arjessa.

Digian ilmoitustekstissä korostettiin paljon tiimin yhteisöllisyyttä. Sitä, että aina saa tukea ja ympärillä on iso joukko osaavia, ammattitaitoisia kollegoita ja työtä tehdään pilke silmäkulmassa, mutta aina laadukkaasti ja ammattitaitoisesti. Myös Digian joustavat työnteon tavat ja työajat olivat selvä etu aiempiin kokemuksiini verrattuna. Työpaikkailmoituksesta välittyi eräänlainen inhimillisyys. Minulle syntyi fiilis, että tuossa on työpaikka, jossa on hyvä tehdä töitä.

Vakuutuin Digiasta, kun kävin haastattelussa Pitäjänmäen pääkonttorilla. Sen keskustelun jälkeen tiesin, että tässä olisi sopiva työpaikka minulle. Pääsin suoraan kyselemään konkreettisia asioita työarjesta ja toimintatavoista vastaavassa roolissa työskentelevältä henkilöltä. Minut vakuutti se, kun kuulin miten Digialla toimitaan palvelun- ja projektinhallinnassa ja kuinka hyvää tukea palvelu- ja projektipäälliköt saavat. Rekrytointiprosessi eteni lopulta hyvin nopeasti ja pian, maaliskuussa 2023, minulla tulee 2 vuotta täyteen digialaisuutta.

Alun mielikuva Digiasta on vuosien varrella vain vahvistunut

Digialle on pakko antaa kiitos hyvästä perehdytyksestä. Perehdytys toimi ja prosessi oli erittäin hyvin järjestetty ja suunniteltu ja myös nopeasti pääsi kiinni ”oikean työn” makuun eikä tarvinnut pyöritellä peukaloita kotitoimistolla. Digialla on todella iso joukko ammattitaitoisia integraatio- ja API-puolen tekijöitä, jotka ovat toistensa tukena. Tämä helpotti alkua ja on erittäin hyvä lähtökohta myös sille, että asiat sujuvat ja osaamista riittää jaettavaksi niin kollegoille kuin asiakkaillekin.

Nyt kun pari vuotta on talossa ollut niin työpaikkailmoituksesta ja haastattelusta syntyneet mielikuvat ovat vain vahvistuneet. Digialla hienoa on se, että täällä on prosessit ja toimintamallit kunnossa. On erilaisia käsikirjoja ja systemaattisia toimintatapoja, jotka selkeyttävät ja helpottavat huomattavasti palvelupäällikön arkea. Aiemmissa työpaikoissani ei näin vahvaa taustatukea ole ollut. Täällä ei jää yksin ongelmiensa kanssa. Aina voi kysyä muilta apua ja vastaus löytyy, jos ei ensimmäiseltä kaverilta niin sitten viimeistään seuraavalta.

Integraatio-tiimistä löytyy myös niin sanottu esihenkilötiimi, joten esihenkilön tukikaan ei ole vain yhden ihmisen takana. Meillä ei myöskään toimita erityisen hierarkkisesti vaan tarvittaessa apuja voi kysyä sen oman esihenkilönkin sijaan, vaikka suoraan ihan sieltä yksikkömme vetäjältä asti. Tämä välittömyys oli minulle suuri muutos aiempaan ja sitä arvostan. Välittömyys näkyy mielestäni myös siinä, että toimitaan monesti ketterämmin eikä täällä asioita johdeta niin voimakkaasti ”ylhäältä alaspäin”.

Digia_Pekka-Markkanen_blogikuva-0003

Jokainen digialainen on myös Senior Trainee ja oppimismahdollisuuksia tarjotaan

Digialla kannustetaan kehittymään ja on luotu erilaisia urapolkuja, joiden kautta voi kehittää sitä omaa osaamista ja uraansa haluamaansa suuntaan. Digia on iso talo, niin täältä löytyy paljon erilaisia mahdollisuuksia riippuen omista kiinnostuksenkohteista. Integraatioiden puolella on esimerkiksi rakennettu koulutuspolkua kehittäjille, jotka haluavat siirtyä arkkitehdin rooliin.

Digia Academyn kautta on myös mahdollista sitä omaa osaamistaan kehittää. Tarjolla on paljon erilaisia tehtävänkuvia varten suunnattuja sisäisiä ja ulkoisia koulutuksia ja sertifiointeja. Myös Digian heimotoiminnan kautta pääsee mukavasti oppimaan uutta ja jakamaan omia oppeja vertaistuen kautta. Itse olen osallistunut esimerkiksi integraatioheimon sekä palvelu- ja projektipäällikköheimojen tapaamisiin.

Palvelupäällikön roolissa vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot ovat olennaiset

Palvelupäällikön arki koostuu pitkälti asiakkaiden kanssa työskentelystä. Heidän kanssansa palaveeraamisesta, kuunnellaan asiakasta ja sen pohjalta tarjotaan heille palveluita, joita he tarvitsevat. Minulle työssäni tärkeätä on se, että asiakas on ykkössijalla. Palvelupäälliköillä on myös toki paljon muita vastuita. On raportointia, työnteon koordinointia ja priorisointia, laskutusta sekä viestimistä. Tässä roolissa pääsee tekemään vaihtelevia töitä ja työskentelemään erilaisten ja erikokoisten projektien, asiakkaiden ja tiimien kanssa. Palvelupäällikkö on välttämätön välikappale asiakkaan ja muun tiimin välillä ja toimii usein eräänlaisena suodattimena myös keskusteluissa. Minun täytyy pitää ohjat käsissäni ja tietää tarkalleen mitä asiakkaani kanssa tapahtuu.

Teknisesti taustastani on hyötyä nykyisessäkin roolissani, jotta voin keskustella ratkaisuista sujuvasti eri sidosryhmien kanssa ja ymmärrän mahdollisia haasteita sekä toisaalta myös teknologian, kuten Boomin ja Mulesoftin tarjoamia mahdollisuuksia. Viihdyn kuitenkin ehdottomasti paremmin asiakasrajapinnassa kuin suunnittelemassa ohjelmistoja.

Joukkueurheilussa ja työssäni onkin paljon samankaltaisuuksia. Erinomainen lopputulos vaatii kaikkien tiimiläisten panosta ja kaikilla on oma roolinsa onnistumisen saavuttamisessa.

Palvelupäällikön roolissa korostuu vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. Varsinkin kyky kuunnella asiakasta on olennainen osa työtäni. Mitkään hommat eivät kuitenkaan hoituisi ilman hyvää tiimiä. Vaikka meillä porukka on hyvin itseohjautuvaista niin yhdessä näitä asioita kuitenkin tehdään ja yksin ei täällä jää. Olen koko ikäni urheillut, pääasiassa joukkuelajien parissa ja edelleenkin esimerkiksi pelaan aktiivisesti koripalloa.  Joukkueurheilussa ja työssäni onkin paljon samankaltaisuuksia. Erinomainen lopputulos vaatii kaikkien tiimiläisten panosta ja kaikilla on oma roolinsa onnistumisen saavuttamisessa.

Onnistumisen tunteet syntyvät asiakkaistamme

Omaa työmotivaatiota kasvattaa se, kun näkee että tiimissä on tekemisen meininki päällä ja tehdään asioita ilon kautta ja hyvällä mielellä ja saadaan asiakkaan ongelma ratkaistua. Asiakastyö on minulle se mieluisin asia ja toivottavasti sen parissa saan vielä työskennellä monta vuotta.

Näin muutaman vuoden Digia kokemuksen jälkeen, voin allekirjoittaa Digian kulttuuriperiaatteet. Ne tuntuvat näkyvän meidän arjessamme. Varsinkin ammattiylpeys on sellainen, jonka itse koen näkyvän meidän Boomi-tiimimme tekemisessä hienosti. Se mitä tehdään niin siitä ollaan ylpeitä ja seistään sen oman työmme takana. Rohkeus myös näkyy hyvin tiimissämme. Uskallan sanoa, että meidän kehittäjämme ovat rohkeita tekemään aloitteita ja kokeilemaan uusia ratkaisuja asiakkaamme ongelmiin. Tietoa täällä ei pantata vaan sitä tosiaan jaetaan muille auliisti ja opitaan yhdessä.

Työn tekemisen meininki näkyy Digialla ja se on tärkeätä. Kun ikää on tullut lisää niin työn mielekkyyden merkitys on kasvanut. Haluan työskennellä ympäristössä, jossa riittää energiaa ja iloa. Silloin sitä virtaa riittää itselläkin.

Olisitko sinä kiinnostunut työskentelemään meillä integraatioiden parissa? Käy tutustumassa uramahdollisuuksiin ja työskentelyyn meidän Integration & API-yksikössä tästä

Tutustu myös muihin Digian tarjoamiin uramahdollisuuksiin ja meillä työskentelyyn alta.

New call-to-action

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi