Skip to content

Viisi B2B-verkkokauppatrendiä vuonna 2020

Kuluttajapuolella verkkokaupan osuus on kasvanut vuosi vuodelta tasaisesti, mutta B2B kirii perässä. Tulevina vuosina kilpailu B2B-verkkokauppakentässä tulee kiihtymään. Lue blogistamme viisi B2B-verkkokaupan trendiä vuonna 2020.

B2B-kauppa tulee muuttumaan lähivuosina merkittävästi. Kuluttajapuolella verkkokaupan osuus on kasvanut vuosi vuodelta tasaisesti, mutta B2B kirii perässä. Kumppanimme Episerverin teettämän tutkimuksen mukaan vuoteen 2025 mennessä noin 50% kaikesta B2B-kaupasta tehdään verkossa. B2B-kaupan muutos kohti digitaalisuutta on tätä päivää ja sen jatkaa kasvua lähivuosina.

Itse asiassa muutos on mielestäni hidasta. Verkkokaupan osuus voisi olla vieläkin isompi. Syitä hitauteen ovat olleet lähinnä rajoittavat tekijät teknologiassa ja varovaisuus rikkoa olemassa olevia liikesuhteita esimerkiksi valmistajan ja jälleenmyyjän välillä. Tulevina vuosina kasvava kilpailu rikkoo kanavarakenteita ja pakottaa esimerkiksi valmistajat myymään suoraan tuotteitaan. Valmistajan työvälineisiin kuuluvat verkkokauppa, punch-out -ratkaisu ja B2B-automaation integraatiot.

Tässä viisi B2B-verkkokaupan trendiä kuluvalle vuodelle:

Verkkokauppa kaikkialla

Tulevina vuosina digitaalisen kaupankäynnin käyttö kasvaa yhä edelleen. Isoimpana ajurina ovat diginatiivit, jotka käyttävät verkkoa luontevana osana tiedon hankintaa. Uuden sukupolven käyttäjät odottavat helppokäyttöisiä ja nopeita käyttöliittymiä, sekä mutkatonta ja nopeaa kaupankäyntiä siten, että tuotteet on mahdollista saada oikea-aikaisesti.

Verkkokauppa edellyttää verkkosisällöltä enemmän

Perinteisesti B2B-liiketoiminnassa valmistajien ei ole tarvinnut panostaa valtavasti markkinointimateriaaliin verkossa. Jälleenmyyjien tehtävänä on ollut myydä tuote eteenpäin ja huolehtia sisällöstä.

Kun jakelukanava lyhenee, vaatimus rikkaan ja monipuolisen verkkosisällön tuottamiseen siirtyy valmistajalle. Tuotekuvien lisäksi vaaditaan videoita, podcasteja ja ehkäpä AR/VR-tapaisia ratkaisuja.

Vuoden 2020 aikana voidaan nähdä, että valmistajat panostavat merkittävästi rikkaaseen sisällöntuotantoon.

Nopeutettu toimitus

Kuluttajakaupassa nopeat toimitukset ja toimitusten joustavuus ovat jatkuvan kehityksen kohteena. Esimerkiksi Suomessa Googlen tytäryhtiö Wing.com tarjoaa toimituksia robottilennokilla tietyillä alueilla Helsingissä. Muutos kohti nopeaa ja joustavaa toimitusta on ennakoitavissa myös-B2B kaupassa.

Esimerkiksi teknisen kaupan tukkuliike Etra.fi tarjoaa tuotteiden poimintaa itsepalveluvarastoista. Ostaja tilaa tuotteet verkosta ja noutaa ne vaikka ilta-aikaan paikallisesta itsepalveluvarastosta. Nopeus ja joustavuus muuttavat B2B-kaupankäyntiä siellä missä se on mahdollista.

Painopistealueena hakukoneet

Valmistajien ja jälleenmyyjien näkyvyys verkossa edellyttää rikasta verkkokauppa-alustaa. Heikolla hakukonenäkyvyydellä on riskinä, että ostaja ei löydä laisinkaan tuotteita. Googlen mukaan 89% B2B-ostajista käyttää internettiä jossain vaiheessa hankintaprosessia. Hakumäärissä muutosta ei ole tapahtunut aiempaan tutkimukseen, joka tehtiin 2012. Mutta todellinen muutos on, että lähes puolet tuotteita etsivistä oli milleniaaleja. Heidän odotusarvonsa verkkopalvelujen toimivuuteen ja digitalisaatioon on huomattavasti vaativampi kuin aiempien sukupolvien.

Käyttäjäystävällinen haku ja Google-ystävällinen hakusana verkkosivuilla on välttämätön edellytys menestyksekkääseen liiketoimintaan verkossa. Sen merkitys kasvaa edelleen 2020.

Punch-out - Syvempi integraatio ja automaatio

Mielenkiintoisia mahdollisuuksia B2B-kauppaan tuo mahdollisuus integroida myytävät tuotteet vahvasti ostajan hankintajärjestelmään. Isommissa yrityksissä on tyypillisesti hankintajärjestelmä, joka huolehtii hankintaoikeuksista ja päätöksentekopisteistä. Tavaran toimittaja voi tarjota oman verkkokauppakatalogin suoraan integroituna hankintajärjestelmään. Tätä kutsutaan punch-outiksi. Punch-out helpottaa ja nopeuttaa ostajan hankintaprosessia. Järjestelmään voidaan tallettaa aiemmin käytettyjä ostoskoreja, jolloin ostaja voi tehdä tilauksia tuotetoimituksen tilanteen mukaan ja hyväksymisprosessi menee hankintajärjestelmässä sujuvasti noudattaen ostavan yhtiön antamia oikeuksia.

Vuosi 2020 jatkaa nopean ja joustavan verkkokaupan käynnin digitalisaatiota B2B-liiketoiminnassakin. Kilpailu ajaa yritykset toimimaan entistä joustavammin ja tiiviimmin tuotteen loppukäyttäjien kanssa.

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi