Arvoisa suomalainen verkkokauppias, Amazon tulee lähelle – halusit tai et

Amazonin rantautuminen Pohjoismaihin laittaa verkkokaupan pelikenttää uusiksi Suomessa. Konsulttimme Petteri Erkintalo kirjoitti oman analyysinsa, mitä Amazonin värittämä tulevaisuus tuo tullessaan kotimaisille verkkokauppatoimijoille.

amazon-pohjoismaat.jpg

Amazonin rantautumisesta Ruotsiin on uutisoitu useammassakin ruotsalaisessa mediassa ja onpa tämä herättänyt kommentteja eri lähteissä Suomessakin, kuten Tekniikka&Taloudessa, Ylellä ja Business Insider Nordicissa.

Takana ovat ”luotettavat lähteet”, joten me Digialla pidämme melko luotettavana Amazonin rantautumista Ruotsiin. Kristallipallo ei kerro tarkkaa päivää, mutta Amazonin aloittaminen Ruotsissa saattaisi olla todellisuutta jo alkusyksystä 2018, jotta reseptiä voidaan hieroa ennen Cyber Mondayta ja Black Fridayta. Amazonin tuloa muille markkinoille on joko seurannut tai edeltänyt myös eBayn rantautuminen lokalisoituna versiona. Näin todennäköisesti tulee käymään myös nyt. Jos Amazon ei aukea Pohjoismaissa tänä vuonna, niin lopulta se kuitenkin tapahtuu.

Suomalaiselle verkkokaupalle Amazonin ja mahdollisesti eBayn rantautuminen on paitsi uhka myös osoitus siitä, että meistä on tulossa vihdoin osa ihan oikeaa verkkokauppamarkkinaa ja olemme osa mielenkiintoista Itämeren talousaluetta, jossa asuu Amazonillekin mielenkiintoinen 20 miljoonan ihmisen kohderyhmä. 

Verilöyly suomalaisille verkkokauppatoimijoille ja vähittäiskaupalle?

Ei suoranaisesti, mutta fakta on se, että Amazon jättää jälkeensä kaupan alalla valtavan määrän ruumiita alkaen Toys’R’Usista ja päätyen moniin pienempiin toimijoihin. Niin tulee käymään Suomessakin: ne pärjäävät, jotka ovat tehneet verkkokauppaa tosissaan jo aiemmin, ja ne, jotka ovat vähän kokeilleet kuolevat pois. Isojen toimijoiden kohdalla ne harvat, jotka uskaltautuvat kauppiaiksi muiden joukkoon Amazonin sisälle tulevat saamaan parempaa myyntiä omille tuotteilleen myös ulkomailta. Sen sijaan ne toimijat, jotka härkäpäisesti pitävät kiinni siitä, että ei tämä meitä koske huomaavat kvartteri toisensa jälkeen verilöylyn olevan tosiasia.

Mitä tulee pieniin tai keskisuuriin kauppiaisiin, ne, joilla joko on omaa tuotantoa tai jotka ovat saavuttaneet järkevän bränditunnettuuden tulevat pärjäämään hyvin, jopa paremmin kuin aikaisemmin. Todennäköisistä selviytyjistä voi ottaa esille mm. Varustelekan, Musti&Mirrin, Rajala Cameran ja monet muut keskikokoiset toimijat. Häviäjiä tulee Saksan esimerkin mukaan löytymään isoistakin toimijoista, jotka ovat toimialoilta, joihin esimerkiksi Amazonin robotisoitu varasto toimii – rakennustarvikkeet, sisustustarvikkeet, elektroniikka, mahdollisesti kirjakauppa ja monet muut, joita ei tässä tilanpuutteen vuoksi kannata luetella.  Mielenkiintoista onkin nähdä minkälaista kanavasiirtymää tulee tapahtumaan Ruotsin markkinassa Amazonin rantautuessa.

Amazon tulee olemaan kuluttajalle mahtava paikka pudottaa se yksi välikäsi pois – eli agentuuri / maahantuontiliiketoiminta ja osaltaan antamaan valmistavalle teollisuudelle suoran näkymän kuluttajamarkkinaan. Tosiasia on se, että Amazon on tarjoushaukkamaiselle kuluttajaostajakohderyhmälle hyvä paikka etsiä ja löytää tuotteita jo nyt.

Miten tämä tulee vaikuttamaan Suomen kuluttajamarkkinaan? Nähtäväksi jää vain se, kuinka kauan siihen vaikutukseen menee. Vuosi? 3 vuotta? 5 vuotta? Prosenttilukuna voidaan pitää yli 30% Pohjoismaisesta kuluttajaverkkokaupankäynnistä. Saksan markkinassa Amazon ja eBay ovat yhdessä n. 50% koko kuluttajakaupankäynnistä.

Ne jyrää meitin?

Amazonin tulo tulee varmasti tuottamaan alkuvaikeuksia, kuten on käynyt aiemmin muiden vastaavien kauppaa ohjaavien toimijoiden kohdalla, kuten Google 2000-luvun alkupuolella ja Facebook 2010-luvulla. Amazonia tulee kohdella myyntikanavana siinä kuin Googlea tai Facebookia. On mahdollista, että Amazonille maksettava komissio kirpaisee, kun sen joutuu myydyistä tuotteista maksamaan, mutta niinhän sitä joutuu maksamaan Googlelle mainonnasta ja sisällöntuotannosta verkkokaupassa puhumattakaan Facebook-mainonnasta ja asiakkaiden houkuttelusta ylipäätään.

Amazonin komissio pohjautuu alan yleisiin kateprosentteihin ja tietyillä toimialoilla on mahdollista tehdä hyvääkin kauppaa Amazonissa jo nyt. Varmaa on se, että Amazon on se taho, johon verkkokauppiaan (ison tai pienen) kannattaa katsoa suunnitellessaan kauppansa toimintoja – Amazon ajaa vuosittain satoja eri testaushypoteeseja läpi sivustollaan ja se on käyttänyt miljardeja liiketoimintansa kehittämiseen. Amazon on kiistatta yksi maailman parhaista (ellei paras) verkkokauppa käytettävyydeltään – vaikka ruma onkin väritykseltään.

Uskon, että Amazonin avauksen jälkeen ne suomalaiset kaupan alan toimijat, jotka jäävät henkiin, ovat suoraan kansainvälistymiskelpoisia ja sitä kautta maailma on vihdoin pelikenttämme. Enemmän Amazonin jyräys tulee tuntumaan Google Adwordsin klikkaushintojen kasvuna, mitä mielenkiintoisimpien ruumiiden syntymisessä ja vihdoin tapahtuvassa suomalaisen verkkokaupan tervehtymisessä. Enää ei olekaan ihan tavatonta tehdä Italiaan, Saksaan, Englantiin ja moneen muuhun Euroopan maahan kauppaa, kun algoritmi on kääntänyt tuotteesi kuvaukset jo valmiiksi siinä vaiheessa, kun olet sulkenut tietokoneen työpäiväsi ajalta.

Se on selvää, että Amazon mahdollisen lanseerauksensa jälkeen muuttaa kaupan alan rakenteita Pohjoismaissa ja monien itsestään selvien valtarakenteiden sortuminen tulee varmasti tapahtumaan. Aikaikkuna voi olla kymmenenkin vuotta, mutta tulemme näkemään uusien kaupallisten menestystarinoiden syntymisen.

Miten Amazon kesytetään? Lue lisää Tony Virtasen blogikirjoituksesta >>

 

Unelmien verkkokauppaa ammattiostajille

verkkokauppa





Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi


Viimeisimmät kirjoitukset



Seuraa meitä somessa

LinkedIn Twitter Facebook YouTube YouTube