Digia Oyj / 05.06.2015

Ratkaise verkkokauppasi murheet, osa 3: Nousevat tähdet

Tässä juttusarjassa käymme läpi tyypillisimpiä verkkokauppiaiden kohtaamia ongelmia ja tarjoamme niihin ratkaisuja. Sarjan viimeisessä osassa listaamme kolme asemansa vakiinnuttaneiden ja kasvuvaiheessa olevien verkkokauppojen sudenkuoppaa sekä neuvot niiden välttämiseen. Lopuksi annamme Kaupan liitolle ja Verkkoteollisuudelle muutaman vinkin, joiden avulla ne voivat palvella verkkokauppiaita aiempaa paremmin.

verkkokauppa-3.jpg

1. Vakiintunut tilanne tuo näennäistä turvaa

Kun liiketoiminnassa on päästy tietylle tasolle, tyydytään helposti siihen, mitä on jo saavutettu, ja kaikki liiketoiminnan ulkopuolinen koetaan ajanhukaksi. Usein juuri vakiintunut tilanne on se kaikkein vaarallisin; täysin stabiili markkinatilanne on todella harvinainen, ja valtaosa yrityksistä on joko kasvussa tai laskussa.

Hae siis jatkuvaa kasvua, äläkä jää lepäämään laakereillesi asemasi vakiinnuttua. Kyseenalaista itseäsi ja kehitä toimintaasi jatkuvasti. Ole kiinnostunut siitä, mitä kilpailijat tekevät.

2. Ylimielisyys katkaisee nousujohteisen kehityksen

Voimakkaassa kasvuvaiheessa olevien verkkokauppiaiden ongelmana on tyypillisesti ylimielisyys. Nämä nousevat tähdet uskovat tietävänsä kaiken tarpeellisen, eikä heillä ole kiinnostusta kuunnella vastakkaisia mielipiteitä.

Todellinen onnistumisen mittari ei kuitenkaan ole se, miten hyvin pärjäät tällä hetkellä, vaan se, miten sinulla menee kymmenen vuoden kuluttua. Jälleen neuvomme on jatkuva kasvun ja kehityksen hakeminen, oman toiminnan ja ajattelun kyseenalaistaminen sekä kiinnostus kilpailijoiden toimintaan. Menestys vaatii kovaa työtä ja jatkuvaa oppimista.

3. Rahoituksen saaminen tökkii

Moni kasvua hakeva yrittäjä tuskailee rahoituksen kanssa. Rahaa saa pankista, ELY-keskuksista, Finnveralta, Tekesistä ja jopa sijoittajilta, jos kasvupotentiaalisi on hyvä. Rahaa saat tietysti myös myymällä omakotitalosi, mutta äärimmäiset keinot kannattaa ottaa käyttöön vain, jos todella uskot siihen, mitä olet tekemässä. Nyrkkisääntö on se, että voitollinen yritys on oikeasti arvokas.

Kasvaminen maksaa, ja siihen kannattaa varautua. Rahoituksen saaminen taas vaatii aikaa ja vaivaa sekä selkeän liikeidean, johon sisältyy hyvät kasvun mahdollisuudet.

Vinkit etujärjestöille: Näin siivitätte verkkokauppiaita menestykseen

Kaupan liitto ja sen alainen Verkkoteollisuus ry tavoittelevat verkkokaupan äänenkannattajien asemaa, ja osin ne ovat tässä tehtävässä onnistuneetkin.

Annamme liitoille kuitenkin muutaman vinkin, joiden turvin ne voivat palvella verkkokauppiaita entistä paremmin ja osaltaan antaa heille menestyksen eväitä kovaan kansainväliseen kilpailuun:

  • Älkää antako kenenkään pitää tilaisuuksissanne myyntipuheita; niiden paikka on muualla. Vaatikaa jokaista esiintyvää yrityksen edustajaa pysymään konkretian tasolla ja kiteyttämään asiansa vaikkapa kolmeen pointtiin, joista on aitoa hyötyä kuulijoille. Jos esiintyjät eivät tähän sitoudu, älkää antako heille puheenvuoroa.
  • Myyntipuheita varten voitte järjestää erillisen Slush-henkisen pitchaus-tilaisuuden, jossa kukin palveluita myyvä taho saa 300 sekunnin mittaiseen slotin, jonka aikana ne kiteyttävät tekemisensä ja sen hyödyt asiakkaille.
  • Julkaiskaa hallussanne oleva data kaikkien saataville. Dataan perehtymällä verkkokauppiaat pääsevät jyvälle siitä, missä alalla oikeasti mennään. Jos teillä ei ole dataa, hankkikaa sitä. Nyt.
  • Kaupan liitto menettää merkityksensä, jos pk-sektori ei saa ääntään kuuluville. Antakaa siis ääni isojen toimijoiden lisäksi myös pienemmille.
  • Verkkokauppiaiden koulutusohjelmassa olisi hyvä välillä vaihtaa puhujia tuoreiden näkemysten tuomiseksi esiin.
  • Etujärjestön pitää pystyä palvelemaan jäsenyritystensä ohella myös koko alaa. Siispä julkaiskaa dataa, antakaa suosituksia, olkaa lahjomattomia ja ajakaa alan toimijoita tekemään asioita enemmän yhdessä. Todellinen kilpailija ei nimittäin ole naapurin Eino, vaan ulkomainen, tehokkaasti toimiva verkkokauppa.

Ratkaise verkkokauppasi murheet, osa 1: Isot toimijat >>

Ratkaise verkkokauppasi murheet, osa 2: Aloittelevat kauppiaat >>

verkkokauppa





Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi


Viimeisimmät kirjoitukset



Seuraa meitä somessa

LinkedIn Twitter Facebook YouTube YouTube