Skip to content

Kuinka MyStockmann-mobiilisovellus syntyi osana valtavaa kanta-asiakasohjelman uudistusta?

MyStockmann-mobiilisovellus toteutettiin osana Stockmannin kanta-asiakasohjelman uudistusta. Laajassa hankkeessa oli matkassa monta muuttujaa, mutta julkaisuun päästiin aikataulussa. Digikehityksestä vastaava Tero Niemistö Stockmannilta kertoo vaiherikkaasta toteutusprojektista.

Uudessa kanta-asiakasohjelmassa mobiilisovellus on melkein tärkeimpiä asioita. Se on se, minkä asiakas näkee ja kokee. Kun käyttäjä avaa sovelluksen, voisi kuvitella, että kyse on aika yksinkertaisesta asiasta, vaikka taustalla on ihan valtava mullistus – koko kanta-asiakasohjelman uudistus.

Se, että pääsimme nyt liveksi, on ollut ainakin kahden vuoden työ. Stockmannin aiempi kanta-asiakasohjelma oli yli 33 vuotta vanha. Aikanaan se oli yksi Suomen ensimmäisiä kanta-asiakasohjelmia ja jotain aivan uraauurtavaa. Nyt se vedettiin aivan uusiksi. Siinä mielessä tämä on mielettömän merkittävä asia. Firmalle melkeinpä identiteetin muutos.

Teknisesti uudistus on vaatinut muun muassa kokonaan uuden masterjärjestelmän luomista asiakasdatalle, identiteetinhallintajärjestelmän sekä täysin uuden kanta-asiakasmoottorin käyttöönottoa. Digian toteuttama mobiilisovellus on ollut yksi hankkeen lukuisista aliprojekteista, joita on ollut tekemässä yhteensä kahdeksan toimittajaa.

Hankkeen massiivisuuteen nähden sovellus on saatu hyvin helppokäyttöiseksi ja se, mitä taustalla on tehty, on piilotettu onnistuneesti. Sitä voisi verrata nykyajan automaattivaihteiseen autoon: Sitä on todella helppo ajaa. Sen kun painaa kaasua ja kääntää rattia. Ei tarvitse tietää, mitä kaikkea konepellin alla tapahtuu.

Ei irrallista tekemistä vaan yksi iso hanke ja joukkue

Välillä hankkeen aikana on tullut mieleen, että on suoranainen ihme, jos pääsemme liveksi alkuperäisen tiukan aikataulun mukaan. Onnistuimme siinä, ja ratkaisevaa onnistumisessa on ollut ihmisten sitoutuneisuus. Vastuunkantajista ei ole ollut puutetta. Vaikka ihmisillä on ollut tietty rooli projektissa, he eivät ole jääneet roolinsa vangiksi tai sen "taakse". Ongelmia on selvitetty tiimi- ja toimittajarajojen yli proaktiivisesti. Ihan kuin oltaisiin kaikki samaa joukkuetta, samaa firmaa. Se on ollut hienointa.

Vedimme hanketta eteenpäin niin, että joka toinen viikko pidettiin yhteiset sprinttien katselmoinnit, joissa paikalla olivat kaikki tiimit. Kuuden sprintin välein pidettiin yhteissuunnittelusessioita. Ei siis niin, että tiimit olisivat toimineet irrallaan toisistaan. Haluttiin, että tiimit ymmärtävät, että meillä on yksi iso hanke, jossa kaikilla on tärkeä rooli oman aliprojektinsa kautta. On myös hirveän tärkeää, että ihmiset firmarajojen yli tutustuvat toisiinsa kasvotusten. Kynnys madaltuu ottaa yhteyttä toiseen tyyppiin toisesta firmasta, kun on tutustunut.

Tilattomuus yksi esimerkki teknisestä näkemyksestä

Kun mobiilisovellukseen valittiin toimittajaa, halusimme tiimin, joka on teknisesti erittäin pätevä, jolla on näkemystä ja joka kykenee sujuvasti mukautumaan hankkeen aikana muuttuviin tilanteisiin. Digian tiimi on moneen kertaan todistanut, että heiltä löytyy nämä kaikki.

Kävimme esimerkiksi paljon keskustelua sovelluksen ylätason arkkitehtuuriratkaisusta. Päädyttiin siihen, että toteutetaan ns. tilaton sovellus, eli sovellus ei talleta ollenkaan dataa, vaan hakee kaiken näytettävän datan eri rajapintojen takaa. Se oli yhteinen ajatus, ja se on ollut omasta mielestäni hyvä ratkaisu. Digialaiset ovat myös pitäneet päätöksestä kiinni, vaikka on ollut muutamia hetkiä, kun on tuntunut, että päästäisiin helpommalla ottamalla käyttöön sovelluksen oma tietovarasto. Digialaiset pitivät valitusta toteutustavasta kiinni ja perustelivat, miksi se on pitemmän päälle järkevää. Joku toinen olisi lähtenyt kyselemättä tekemään poikkeuksia. Se olisi ollut ehkä helpompaa silloin, mutta siitä olisi tullut myöhemmin ongelmia. Tämä on ollut hyvä ratkaisu näin.

On tärkeää, että toimittajan puolelta tiimi kertoo mielipiteensä, millä tavalla kannattaisi tehdä. Toisaalta on myös tärkeä taito osata olla tarvittaessa hiljaa. Asiakkaalla voi olla omat syynsä, miksi joku täytyy tehdä jollain tavalla. Inttämään ei kannata lähteä.

Lue, kuinka Digian projektipäällikkö Marko Tuuminen kommentoi toteutusprojektia >>

Uutinen: Stockmann uudistaa kanta-asiakasohjelmansa >>

 

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi